Tekoälyn lisääminen taloushallinnon strategioihin
Julkaissut Sam Ehnholm
Mediassa on ollut viime aikoina paljon puhetta siitä, miten robotit ottavat vallan ja varastavat työpaikkamme. Tuore Gartnerin raportti ennustaa, että joka kolmas työ menetetään tekoälylle vuoteen 2025 mennessä.
Samalla kun monet näistä tarinoista voidaan laskea niin kutsuttuihin tuomiopäivän ennusteisiin, pitäisikö talousjohtajien kuitenkin ottaa huomioon uusimpia tekoälyn mahdollistamia innovaatioita ja lisätä tekoälyä taloushallinnon strategioihin?
Tekoälyn lisääminen taloushallinnon prosesseihin
Uuden tutkimuksen mukaan 38% yrityksistä on jo lisännyt tekoälyä teknologioihinsa ja 62% aikoo implementoida sen yrityksensä prosesseihin ainakin jossain muodossa vuoteen 2018 mennessä. Näin korkeat luvut lienevät seurausta useammasta eri tekijästä: tietojenkäsittelykulut ovat laskeneet nopeasti, analytiikassa on kehitytty valtavasti ja jättiläismäisten datafarmien ansiosta meillä on nyt enemmän tietoa saatavilla, kuin koskaan ennen. Samalla tekoälyteknologia on kehittynyt hiljalleen taustalla ja kasvanut räjähdysmäisesti.
Seuraavalla vuosikymmenellä tekoälyn odotetaan muuttavan useita ydintoimintoja taloushallinnossa. Tekoäly on paitsi nimensä mukaan älykäs, se on myös tarkka, nopea ja täydellisesti linjassa taloushallinnon raporttien, täsmäytysten ja ongelmien tunnistamisten kanssa. Sen sijaan, että odoteltaisiin kvartaalin loppumista ja ongelmatilanteiden alkamista, voisivat taloushallinnon tiimit ottaa tekoälyn mahdollistamat teknologiat käyttöönsä tunnistaakseen ongelmia etukäteen, muokatakseen lukuja ja esittääkseen täsmällisempää tietoa.
Tekoäly on parhaimmillaan ohjelmoitavissa prosesseissa, kuten kirjanpidossa. Sen mahdollistama teknologia voi korvata ihmisen kognitiivisia toimintoja täysin itsenäisesti. Se kykenee analysoimaan massiivista määrää relevanttia dataa paljon nopeammin kuin mihin me tänä päivänä pystymme. Kaikkein tehokkaimpaan tulokseen kuitenkin päästään, kun tekoälyä lisätään taloushallinnon prosesseihin ja strategioihin ja kun nämä automaattiset analyysit yhdistetään ihmisnäkemykseen. Tämä kombinaatio tunnetaan nimellä "älykkyyden laajentaminen"(Intelligence Augmentation, IA).
Ihminen on parhaimmillaan tilanteissa, joissa tarvitaan maalaisjärkeä ja logiikkaa – esimerkiksi luovissa prosesseissa tai suunnittelutyössä. Se, missä tekoäly ei vielä pärjää, on kaikissa ei-ohjelmoitavissa prosesseissa, kuten strategiamäärittelyissä tai liiketoimintasuunnitelmissa. Niissä tarvitaan vielä inhimillistä ajattelutyötä. Niinpä taloushallinnon asiantuntijat saattaisivat hyötyä enemmän laajennetusta älystä (IA). Silloin tekoäly täydentää ja tukee ihmisen ajattelua, analyysejä ja suunnittelutyötä. Järjestelmät voivat arvioida dataa ja jopa toimittaa suosituksia sen pohjalta, mutta ihmistä tarvitaan viimeistään siinä kohtaa, kun pitäisi päättää, mitä seuraavaksi tehdään.
Olen varma, että seuraavat tekoälyn mahdollistamat teknologiat tulevat vaikuttamaan taloushallinnon eri osa-alueisiin lähitulevaisuudessa:
Lohkoketjuteknologia
Lohkoketjuteknologiana tunnettu tekniikka mahdollistaa hajautetun ja läpinäkyvän tietokannan. Se on päässyt kunnolla vauhtiin korvattuaan perinteisiä rahaliikenteen prosesseja, kuten maksujen täytäntöönpanoja. Tekniikka poistaa rahasiirroista välikäden (pankin), jolloin raha liikkuu suoraan siirtäjältä vastaanottajalle. Se, mikä tekee blockchain-teknologiasta niin houkuttelevan, on sen uskomaton nopeus, täsmällisyys, varmuus ja kustannustehokkuus. Samalla se vähentää petosten riskiä. Lohkoketjuteknologian ansiosta voidaan myös poistaa suurin osan back office -osaston taustalla tekemästä manuaalisesta hallintotyöstä.
Algoritminen kaupankäynti
Kaupankäynti algoritmien avulla muuttaa markkinaympäristöä nopeasti. Kun se lisätään perinteisen kaupankäynnin tasolle, tekoäly ei ainoastaan voi tulkita muutoksia markkinatiedossa, vaan myös hienosäätää ja muodostaa itse itsensä uudelleen tarjotakseen parempia kaupankäyntistrategioita. Lisäksi muutosten tekeminen algoritmien avulla kestää lähinnä päiviä verrattuna siihen, kun muutoksia tehdään manuaalisesti.
Varainhoito
Toimialallamme olemme myös havainneet hiljalleen tapahtuneen muutoksen perinteisessä varainhoidossa ja siinä, miten sijoitusyhtiöt käyttävät tekoälyä hyödykseen. Tekoälytyökalujen käyttö verkossa mahdollistaa tietojen keräämisen asiakkailta ja auttaa löytämään parhaimmat sijoitusstrategiat, jotka vastaavat täydellisesti asiakkaiden riskiprofiileihin ja tarpeisiin.
Automatisoitu salkunhoito
Suuret varainhoito-organisaatiot ovat pikkuhiljaa ottamassa käyttöön automatisoituja salkunhallintaratkaisuja. Nämä yritykset kykenevät esittämään parhaimmat sijoitusstrategiat asiakkailleen kehittämällä fiksuja algoritmejä, jotka hyödyntävät tilastollista todennäköisyyttä ja tallennettua tietoa päätöstenteon pohjana.
Oikean tasapainon löytäminen
Tekoälyn edistysaskelista huolimatta, taloushallinnon asiantuntijat tulevat todennäköisesti ottamaan automaatiota käyttöönsä erittäin varovaisesti ja vasta huolellisen harkinnan perusteella. Vaatimustenmukaisuus, turvallisuus ja luotettavuus ovat äärettömän tärkeitä useissa taloushallinnon prosesseissa. Asiantuntijat odottavat yritysten käyttävän laajennettua lähestymistapaa (IA) implementoidessaan tekoälyä taloushallinnon strategioihin. Silloin koneet ennemmin avustavat, kuin ottavat vallan. Lyhyesti sanottuna – tärkeintä on tietää, milloin käyttää tekoälyä (AI) ja milloin laajennettua älyä (IA). Sanoisin, että siinä ovat avaimet kilpailijoista erottautumiseen lähitulevaisuudessa.
